Dionysioksen luostari

Dionysioksen luostari sijaitsee Pyhittäjä Gregorioksen ja Pyhän Paavalin välissä eli on niemimaan länsipuolen luostareista toiseksi viimeisin. Se on rakennettu aivan meren rantaan, kallion päälle 80 metrin korkeuteen. Luostarin yläpuolella kohoaa Antiathos eli Mikro Athos (1.038 m) jyrkkine rinteineen. Luostari on monikerroksinen ja linnakemainen. Sen fasadia hallitsee parvekkeet, jotka työntyvät ulospäin yhä voimakkaammin ylös mentäessä.

Dionysioksen luostari on pyhitetty Herran Edelläkävijän Johannes Kastajan syntymälle ja se on Athoksen hierarkiassa viidentenä. Luostaria on johtanut vuodesta 1989 asti arkkimandriitta Petros. Munkkeja luostarissa on noin 40, joista monet ovat kotoisin Kyprokselta. Luostari on vanhastaan tunnettu ankarasta askeettisuudestaan.

 

Historiasta

Dionysioksen luostari on perustettu todennäköisesti vuosien 1370–1374 välisenä aikana. Sen perusti Kastorian alueelta kotoisin oleva pyhä Dionysios (k. 1390), joka kahdesti näki paikalla olevan kallion päällä taivaaseen kohoavan valopatsaan ymmärtäen sen merkiksi, että sille piti rakentaa luostari. Aluksi Dionysios yritti rakentaa luostaria omin voimin pienen veljestönsä kanssa, mutta huomattuaan hankkeen ylivoimaiseksi hän kääntyi Trapezuntan (Trebizondin) metropoliitaksi kohonneen veljensä Theodosioksen avulla Bysantin keisari Aleksios III Komnenoksen puoleen. Keisari antoikin hänelle niin runsaskätisesti taloudellista tukea luostarin rakentamiseen ja vuotuiseen ylläpitoon, että sitä aluksi jopa kutsuttiin Suuren Komnenoksen luostariksi. Dionysiokselle myönnettiin patriarkaalisen luostarin asema vuonna 1389, jolloin se samalla vahvistettiin yhteiselämäluostariksi.

Luostarin voimakasta kukoistusaikaa oli 1500-luku, jolloin sitä laajennettiin Moldavian ja Valakian hallitsijoiden avulla. Vuonna 1535 tulipalo tosin tuhosi pahoin luostaria, mutta Moldavian hallitsijan Petru Rareksen ja hänen sukulaistensa varoilla luostari rakennettiin uudelleen. Myös monet ylhäisöön kuuluvat hurskaat kreikkalaiset auttoivat paljon luostarin rakennustöiden rahoittamisessa, samoin jotkut piispat, jotka olivat saaneet munkiksi vihkimyksensä Dionysioksessa.

Kaksi maanjäristystä vaurioitti luostaria vuosina 1585 ja 1765, minkä lisäksi se on sijaintinsa vuoksi joutunut monesti kärsimään ankarista lumimyrskyistä ja tulvista. Taloudellisten vastoinkäymisten seurauksena luostari joutui 1600-luvun puolivälissä omaksumaan puoli-idiorytmisen elämänmuodon, josta se palasi koinobioksi vuonna 1805.

Dionysioksen luostari tuki voimakkaasti Kreikan itsenäisyystaisteluita. Sen vuoksi monet munkeista pakenivat Athokselta vuonna 1821 peläten sinne ilmaantuneiden turkkilaissotilaiden kostoa mutta tulivat takaisin näiden lähdettyä vuonna 1830. Munkkien mukana tuli kuitenkin myös uusia tapoja luostareista, joissa he olivat olleet, niin että ristiriitojen vuoksi ekumeeninen patriarkka joutui lopulta puuttumaan tilanteeseen rauhan palauttamiseksi.

Seuraava vuosisata oli Dionysioksen luostarille onnellista aikaa siinä mielessä, että sitä johti kaksi arvostettua igumenia, arkkimandriitat Gabriel (1886–1983) ja Haralampos (1910–2001). Edellinen toimi luostarinjohtajana peräti 40 vuotta (1936–1976) edustaen myös usein Pyhää Vuorta sen ulkopuolella erilaisissa tilanteissa, jälkimmäinen puolestaan tunnetaan Joosef Hesykastin oppilaana ja suurena Jeesuksen rukouksen harjoittajana ja opettaja.

 

Pihapiiristä

Lähes jokainen pyhiinvaeltaja Dionysioksessa tekee ensimmäiseksi tuttavuutta sen sataman kanssa, jota viime vuosikymmeninä on kunnostettu paljon, niin kuin itse luostariakin. Satamassa on pieni lepomaja (kreikaksi ”kioski”) ja Pyhälle Demetrios Mirhanvuodattajalle omistettu kirkko. Satamasta luostariin johtavan kivetyn tien puolivälissä vasemmalla on vaatimaton ikonikappeli merkiksi siitä, että tuolla paikalla Johannes Kastaja muinoin ilmestyi merirosvoille ja pysäytti heidät. Samalla kohtaa luostarin veljestö myös otti juhlavasti vastaan paimeneksi tekeytyneen patriarkka Nifonin (k. n. 1512), joka patriarkan istuimen jätettyään oli palannut tuntemattomana vanhaan katumuspaikkaansa mutta jonka todellisen henkilöllisyyden Herran Edelläkävijä paljasti unessa luostarin johtajalle.

Matala porttikäytävä johtaa luostarin pieneen sisäpihaan, joka käytännössä on vain muutama käytävä. Tilanahtauden vuoksi sinne ei ole voitu tehdä edes vedenpyhitysallasta eikä siellä ole kasveja eikä puita, mikä jo sekin omalla tavallaan kuvastaa luostarin askeettista henkeä. Sisäpihan lähes kokonaan täyttävä kirkko on rakennettu vuoden 1535 tulipalon jälkeen ja se valmistui vuonna 1547. Kirkon seinämaalaukset ovat samalta vuodelta ja ne ovat kreetalaiseen koulukuntaan kuuluvan kuuluisan ikonimaalari Tzorzin käsialaa. Hyvin arvokkaita ovat myös pääkirkon ikonostaasin ylärivissä olevat juhlaikonit, jotka ovat kreetalaisen koulukunnan työtä 1500-luvun alkupuoliskolta. Kirkkosalin interiööriä hallitsee luostarin nimikkopyhän Johannes Kastajan hahmo. Hänen ikoneitaan löytyy ikonostaasin lisäksi sen edessä olevasta oikeanpuoleista ikonitelineestä, piispanistuimen taustalevystä, jossa yleensä on kuvattuna Kristus ylipaimenena, oikeanpuoleisesta takapylväästä, jossa on vuoden 1535 tulipalosta ihmeellisesti pelastunut ”vanha Johannes Kastaja” eli kirkon entinen nimikkoikoni, ja vielä kupolista freskona rukoilemassa Jumalanäidin kanssa Kristusta. Puuleikkaustekniikalla tehtyä kullattua ikonostaasia 1800-luvun alkuvuosilta pidetään erityisen taidokkaana runsaiden luontoaiheidensa vuoksi. Kirkkosalista kannattaa vielä mainita ”tavanomaista” kattokruunua ympäröivä laaja metallinen kattokruunu (kreikaksi ”horos”), joka on vuoden 1600 paikkeilta ja yksi vanhimmista Athoksella.

Kirkon sisänarteks on pieni ja hämärä. Puuleikkauksin koristeltua ovea, joka johtaa kirkkosaliin, pidetään bysanttilaisen käsityötaidon näytteenä. Sisänarteksista pääsee myös kirkon vasemmalla eli pohjoisen puolella olevaan sivukirkkoon, jossa on yksi Pyhän Vuoren merkittävimmistä ikoneista, ”Ilotervehdysten Jumalanäiti” eli ”Akatistoshymnin Jumalanäiti”. Perimätiedon mukaan se on evankelista Luukkaan tekemä ja valmistettu poikkeuksellisesti mehiläisvahasta. Käytännössä Jumalanäidin hahmo erottuu ikonista vain riisan ansiosta. Juuri tämä ikoni, jota kannettiin kulkueessa kaupungin ympäri, pelasti Konstantinopolin varmalta näyttävältä tuholta vuonna 626. Kiitollisina Jumalanäidin suojeluksesta Bysantin pääkaupungin asukkaat laativat hänelle akatistospalveluksen ja toimittivat sen heidät pelastaneen ikonin edessä. Ikoni on päätynyt luostariin keisari Aleksios Komnenoksen lahjana, jonka hän antoi pyhälle Dionysiokselle tämän vieraillessa hänen luonaan vuonna 1375.

Sisäpihan ahtauden vuoksi kirkon ulkonarteksin takaseinä on myös luostarineliön ulkoseinä. Ulkonarteksin upeat ja hieman miniatyyrimaiset freskot ovat nekin Tzorzin käsialaa. Ne olivat kuitenkin pitkään kätkössä tuntemattoman romanialaisen ikonimaalarin päällemaalausten alla, josta ne otettiin esille vasta 1990-luvun alussa. Edellä olevien tilojen lisäksi pääkirkossa on vielä Pyhän Dionysioksen kirkko ja Ylienkeleiden kirkko sisänarteksin yläpuolella sekä Pyhien palkattaparantajien Kosmaan ja Damianoksen kirkko sen alapuolella, mikä ilmentää hyvin piha-alueen ahtautta. Myös Dionysioksen luostarin sivukirkkojen, joita edellä mainittujen lisäksi on luostarimuurien sisäpuolella 7 ja niiden ulkopuolella 7, seinämaalaukset ovat yleisesti ottaen poikkeuksellisen varhaisia ajoittuen usein 1600-luvulle (Pyhän Demetrioksen kirkko, Pyhien pakattaparantajien kirkko, Pyhän Nikolaoksen kirkko, Kaikkien pyhien kirkko ja Pyhän Johannes Krysostomoksen kirkko), joskus jopa 1500-luvulle (Johannes Teologin kirkko ja Ylienkeleiden kirkko).

Trapesa sijaitsee pihapiirin merenpuoleisessa siivekkeessä, joka on rakennettu niin, että sen edustalle muodostuu katettu käytävä. Trapesan suojattuja ulkoseiniä peittää vaikuttavat ja kuuluisat 1500-luvun freskot, joissa on kuvattu muun muassa 21 tapahtumaa Johanneksen ilmestyskirjasta. Sisältä trapesa on melko pieni ja hämärä mutta tunnelmallinen. Sen vanhin osa on käytävän suuntainen sali, jonka seinämaalauksetkin ovat todennäköisesti muita varhaisempia, joskin myös merta lähinnä olevan uudemman osan seinämaalaukset on tehty jo vuonna 1603. Trapesan hyväkuntoiset seinämaalaukset ovat aiheeltaan moninaisia. Vanhemmassa osassa on kuvattu muun muassa Kristuksen ja Hänen Edelläkävijänsä elämäntapahtumia sekä Kristuksen toinen tulemus, uudemmassa puolestaan piispoja munkin asussa, marttyyreita kiduttajiensa kynsissä, enkelien kokoontuminen, paholaisen lankeemus ja maasta taivaaseen johtavat portaat.

Luostarin vierasmaja sijaitsee kirkon toisella puolella pohjoissiivekkeessä. Vierasmajan alapuolella puolestaan on pieni ikonikappeli, jossa on hieno isokokoinen Johannes Kastajan ikoni ja toinen ikoni, johon on kuvattu luostarin omat pyhät. Dionysioksen isien kunnioitus ja rakkaus suojeluspyhäänsä kohtaan näkyy monien häntä esittävien ikonien lisäksi myös sisäpihan seinään tehdyssä isossa Johannes kastajan monogrammissa, joka heti kertoo vierailijalle kenelle luostari kuuluu.

Dionysioksen ahtaalle sisäpihalle hyvän vastapainon tarjoaa luostarin kaunis ja vehreä hautausmaa, joka sijaitsee idän suunnalla, Pyhän Paavalin luostariin johtavan polun varressa. Hautausmaan pienehkö kirkko on omistettu Kaikille pyhille. Sen alla on luuhuone, jonka ikkunasta voi otsaan kirjoitettujen tekstien perusteella erottaa joitakuita kirjoista kenties tuttuja kilvoittelijoita, kuten Iisak Dionysioslaisen. Kirkon ulkopuolella, sen seinässä kiinni on pyhän Nifonin hauta, jonka taustalle on maalattu kuvaus hänen kuolemastaan. Nykyään hauta on tietysti tyhjä, sillä hänen pyhäinjäännöksensä ovat kirkossa. Hautausmaalta löytyy myös kaksi taulua, joiden tekstit puhuttelevat kumpikin kävijää omalla tavallaan. Toisessa lukee: ”Niin kuin kukka kuihtuu ja uni haihtuu, niin hajoaa jokainen ihminen”, toisessa taas: ”Vanhurskasten sielut ovat Jumalan kädessä, eikä vaiva saavuta heitä”.

Vastapäätä luostaria luoteen suunnalla näkyy Kahdentoista apostolin erillismaja, jossa eli pitkään yksi Kreikan arvostetuimmista patristisen kirjallisuuden tuntijoista, munkki Theoklitos Dionysioslainen. Hän kuoli vuonna 2001 luostarin suojeluspyhän Johannes Kastajan vanhan ajanlaskun mukaisena muistopäivänä 7. tammikuuta. Samalla suunnalla, rotkon takaisen rinteen puolivälissä erottuu puolestaan Jaakob Herran veljen mukaan nimetty maja.

 

Muuta

Alun pitäen Dionysioksen luostari oli pyhitetty Herran Edelläkävijän Johannes Kastajan mestauksen muistolle, mutta viime vuosisadalla juhlapäiväksi nimettiin hänen syntymänsä, koska luostarin nimikkojuhlaa oli muuten vaikea viettää sen arvolle sopivasti.

Dionysioksen luostarin merkittävin pyhäinjäännös on Kristuksen kastanut Herran Edelläkävijän oikea käsi. Luostarissa on myös vaihdossa saatuna pieni pala Jumalanäidin vyötä Vatopedista ja isossa pyhäinjäännösarkussa (42 x 30 x 42 cm) säilytettävät patriarkka Nifonin pääkallo ja oikea käsi. Pyhäinjäännösarkku, joka on kokonaan hopeaa, kultaa ja emalia, painaa noin 20 kiloa ja se on tehty kirkon muotoiseksi. Pyhäinjäännösarkku on lahja Valakian prinssi Neagoe Basarabilta (1512–1521), joka oli pyhä Nifonin hengellinen lapsi. Lisäksi Dionysioksessa on Jaakob Herran veljen, ylidiakoni Stefanoksen, Dionysios Areopagiittan, Georgios Voittajan, Theodoros Sotapäällikön, Athanasios Suuren, Basileios Suuren, Gregorios Teologin, suurmarttyyri Jaakob Persialaisen, Gregorios Palamaan ja neitsytmarttyyri Kiriakin pyhäinjäännöksiä. Muinoin luostarissa oli myös Johannes Kastajan pääkallo, mutta merirosvot varastivat sen vuonna 1768, minkä jälkeen se on päätynyt Syyrian Damaskoksessa sijaitsevaan moskeijaan.

Dionysios on poikkeus Pyhän Vuoren luostarien joukossa siinä, ettei se ole kärsinyt tulipaloista viiteensataan vuoteen, minkä vuoksi luostarissa on paljon vanhoja ikoneja ja käsikirjoituksia. Luostarin kirjastoa pidetäänkin yhtenä rikkaimmista ja parhaiten järjestetyistä Athoksella. Käsikirjoitusten kokonaismäärä on 1.100, joista 148 ovat pergamentille tehtyjä. Kirjoja on kaiken kaikkiaan 10.000, joista 5.000 ovat vanhoja. Monissa käsikirjoituksissa on lisäksi arvokkaita miniatyyrimaalauksia, kuten eräässä 900-luvulta olevassa evankeliumikirjassa. Luostarissa on myös paljon arvokkaita vanhoja esineitä ja liturgisia vaatteita, joista voisi mainita loistavassa kunnossa säilyneen pyhän Nifonin piispallisen sakkoksen 1500-luvun alkuvuosilta.

Filokalian kokoajana tunnettu pyhä Nikodemos Athosvuorelainen vihittiin munkiksi Dionysioksessa. Luostarissa kilvoitteli myös neljä vuosina 1818 ja 1819 kuollutta uusmarttyyriä. Luostarilla on Athosvuoren alueella maatila, jossa valmistetaan tilan nimellä myytävää kuuluisaa Monoksilitis-viiniä.